Tavoitteenamme on kasvattaa rodunomaisia, terveitä ja luonteeltaan tasapainoisia perhekoiria, jotka soveltuvat monenlaiseen yhteiseen tekemiseen.
Kasvatamme akitoja pienimuotoisesti Keski-Suomessa. Näillä sivuilla pääset tutustumaan meidän koiriin, kasvattajaan sekä tulevaisuuden suunnitelmiin. Meidän jokainen yhdistelmä on tarkoin harkittu, joten pentueita syntyy harvoin. Jokaisesta pentueesta on tarkoitus jättää mahdollisuuksien mukaan vähintään yksi pentu jatkojalostusta varten. Pennut kasvavat meillä tai sijoituskodeissaan kotioloissa arjen keskellä. Kaikki jalostuskoiramme ovat silmäpeilattuja, polvitutkittuja sekä laajasti luustokuvattuja. Lisäksi jokainen koira geenitestataan Amelogenesis Imperfectan varalta ellei koira ole vanhempien tulosten perusteella todettu terveeksi. Jokainen jalostukseen käytettävä koira on myös suorittanut vähintään karhutestin. |
Tapahtumat, joissa olemme mukana:
15.3 Leppävirta RN, Leppävirta
16.3 Jyväskylä RN, Jyväskylä
20.4 Petotestit, Jyväskylä
5.4 Ypäjä EPN, Ypäjä
12.-13.4 Helsinki EPN, Helsinki