Hyödyllisiä linkkejä
Akitan rotumääritelmä
Harkitsetko Akitaa? (Akita Ry:n kotisivut)
Historia (Akita Ry:n kotisivut)
Jalostustietojärjestelmä (KoiraNet)
Akitasta meidän silmin
Terveys
Kuten lähes jokaisella rodulla, myös akitoilla on terveysongelmia. Monesti ajatellaan akitan olevan perusterve alkukantainen rotu, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan enää nykypäivänä ole. Suurin osa akitojen terveysongelmista johtuu rodun olemattomasta geenipoolista. Hyvä perussääntö on, ettei etenkään kliinisesti oireileva koira ole jalostuskoira, oli kyse mistä sairaudesta tahansa. Rodussa esiintyy kaksi perinnöllistä autoimmuunisairautta: VKH/UDS (uveodermatologinen syndrooma) sekä SA (sebaceous adenitis = talirauhastulehdus). Näiden sairauksien kantaja tai jopa sairastunut voivat olla pidempään täysin oireettomia, joten sairastunutta, sairastuneen koiran täyssisaruksia tai vanhempia ei tulisi käyttää jalostukseen. Suositeltavaa olisi myös välttää sairastuneiden yksilöiden lähisukulaisten käyttöä. Kumpaankaan sairauteen ei ole olemassa geenitestiä tai parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan usein lievittää. Molemmissa sairauksissa avainasemassa on nopea diagnosointi, joka parantaa hoitovastetta ja sen kautta elämänlaatua. SA aiheuttaa karvatupen tulehtumisen ja lopulta sen tuhoutumisen. Tyypillisiä ensioireita ovat muutokset karvapeitteessä - karva muuttuu hauraammaksi, jota seuraa karvapeitteen harventuminen. Monesti oireilu alkaa pään alueelta ja leviää tasaisesti koko kehoon. Ihoon alkaa muodostua suomumaista hilsettä ja karvojen tyvessä on havaittavissa keratiinista muodostuneita paakkuja. SA aiheuttaa hyvin harvoin kutinaa taudin alkuvaiheessa, mutta mikäli tulehdustila karvatupissa etenee kuolioon, voi se aiheuttaa paikoitellen voimakastakin kutinaa. Vaikka sairaus puhkeaisi vanhemmalla iällä tai jonkun tapahtumaketjun seurauksena, on kyseessä silti geneettisesti sairas yksilö, jonka oireet ovat pysytelleet piilossa siihen hetkeen asti. Periaatteessa SA vapaata linjaa ei ole olemassa, sillä sairaus on monen geenin aiheuttama emmekä tiedä sen periytyvyydestä riittävästi. VKH/UDS on huomattavasti harvinaisempi sairaus, joka aiheuttaa pigmenttikatoa, koiran näkökyvyn nopean heikkenemisen/menetyksen ja yleisvoinnin romahtamisen. Toki tässäkin sairaudessa eteneminen on yksilöllistä, oireilu saattaa aaltoilla ja monesti vanhempana sairastuneet voivat elää vielä useamman vuoden hyvää elämää mikäli yksilön hoitovaste on hyvä. Aikaisin todettu VKH/UDS saattaa aluksi vastata lääkehoitoon, mutta monesti oireiden palatessa, johtaa se valitettavasti koiran menehtymiseen lyhyessä ajassa. Molempien autoimmuunisairauksien osalta Akita Ry:n sivuilta löytyy kaikille avoin lista, jonne koirien omistajat voivat ilmoittaa sairastuneet koiransa.
Näiden lisäksi rodussa esiintyy iho-ongelmia (mm. allergioita ja atopiaa), epilepsiaa sekä muita epileptistyyppisiä oireita, silmäsairauksia ja luusto-ongelmia (mm. nivelrikkoa). Akitoilla on PEVISA-ohjelma, johon kuuluu ainoastaan silmien sekä lonkkien tutkiminen. Luuston sekä silmien osalta dataa on kattavasti saatavilla, ja ne ovat kaikkien nähtävillä Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä. Yhä useampi omistaja sekä kasvattaja tutkii koiransa laajemmin kuin PEVISA vaatii, mikä on ehdottomasti hieno asia. Akitoilla esiintyy myös hammaskiillettä rappeuttavaa sairautta Amelogenesis Imperfectaa (AI), johon on onneksi olemassa geenitesti. Amelogenesis Imperfectan osalta sairasta koiraa ei ole suositeltavaa käyttää jalostukseen ja oireettomat kantajat tulisi yhdistää vain terveen kumppanin kanssa. Myös AI:n osalta löytyy avoin lista yhdistyksen sivuilta, josta löytyy kaikki testatut koirat tuloksesta riippumatta, mikäli omistaja on ne yhdistykselle ilmoittanut.
Huomionarvoista on myös akitojen poikkeavat veriarvot, joita on tavattu myös muilla itäaasialaisilla koiraroduilla. Monesti akitojen punasolut ovat liian pieniä tai suuria, jolloin niitä on laskennallisesti liian vähän. Tämä näyttäytyy verenkuvassa usein anemiaan viittaavina löydöksinä. Tärkeimpänä on huomioida, onko koiralla mitään oireita vai onko kyse ns. rodulle ”normaalista poikkeavuudesta”. Monilla akitoilla myös verihiutaleiden määrä on normaalia alhaisempi, joka saattaa aiheuttaa eläinlääkärille epäilyn verihiutalekadosta (trombosytopenia). Mikäli verenkuvassa verihiutaleiden määrä on alhainen ja koiralla on havaittavissa joitain oireita, on trombosytopenia kuitenkin syytä sulkea pois, sillä sitäkin on rodussa tavattu. Valitettavasti näiden poikkeavien veriarvojen vuoksi akita ei useinkaan sovellu verenluovuttajaksi. Vaikka yhä useampi eläinlääkäri tietää rodun poikkeavista veriarvoista, on siitä hyvä mainita eläinlääkärikäynnin yhteydessä.
Valitettavan moni sairaus hyppii sukupolvien yli tai puhkeaa vasta vanhemmalla iällä, eikä sairauksista vapaita linjoja ole meidän rodussamme. Vaikka riskit yritetään minimoida tutkimalla koiria laajasti ja valikoiden jalostuskoirat tarkoin, ei kukaan voi taata 100% tervettä koiraa.
Kuten lähes jokaisella rodulla, myös akitoilla on terveysongelmia. Monesti ajatellaan akitan olevan perusterve alkukantainen rotu, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan enää nykypäivänä ole. Suurin osa akitojen terveysongelmista johtuu rodun olemattomasta geenipoolista. Hyvä perussääntö on, ettei etenkään kliinisesti oireileva koira ole jalostuskoira, oli kyse mistä sairaudesta tahansa. Rodussa esiintyy kaksi perinnöllistä autoimmuunisairautta: VKH/UDS (uveodermatologinen syndrooma) sekä SA (sebaceous adenitis = talirauhastulehdus). Näiden sairauksien kantaja tai jopa sairastunut voivat olla pidempään täysin oireettomia, joten sairastunutta, sairastuneen koiran täyssisaruksia tai vanhempia ei tulisi käyttää jalostukseen. Suositeltavaa olisi myös välttää sairastuneiden yksilöiden lähisukulaisten käyttöä. Kumpaankaan sairauteen ei ole olemassa geenitestiä tai parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan usein lievittää. Molemmissa sairauksissa avainasemassa on nopea diagnosointi, joka parantaa hoitovastetta ja sen kautta elämänlaatua. SA aiheuttaa karvatupen tulehtumisen ja lopulta sen tuhoutumisen. Tyypillisiä ensioireita ovat muutokset karvapeitteessä - karva muuttuu hauraammaksi, jota seuraa karvapeitteen harventuminen. Monesti oireilu alkaa pään alueelta ja leviää tasaisesti koko kehoon. Ihoon alkaa muodostua suomumaista hilsettä ja karvojen tyvessä on havaittavissa keratiinista muodostuneita paakkuja. SA aiheuttaa hyvin harvoin kutinaa taudin alkuvaiheessa, mutta mikäli tulehdustila karvatupissa etenee kuolioon, voi se aiheuttaa paikoitellen voimakastakin kutinaa. Vaikka sairaus puhkeaisi vanhemmalla iällä tai jonkun tapahtumaketjun seurauksena, on kyseessä silti geneettisesti sairas yksilö, jonka oireet ovat pysytelleet piilossa siihen hetkeen asti. Periaatteessa SA vapaata linjaa ei ole olemassa, sillä sairaus on monen geenin aiheuttama emmekä tiedä sen periytyvyydestä riittävästi. VKH/UDS on huomattavasti harvinaisempi sairaus, joka aiheuttaa pigmenttikatoa, koiran näkökyvyn nopean heikkenemisen/menetyksen ja yleisvoinnin romahtamisen. Toki tässäkin sairaudessa eteneminen on yksilöllistä, oireilu saattaa aaltoilla ja monesti vanhempana sairastuneet voivat elää vielä useamman vuoden hyvää elämää mikäli yksilön hoitovaste on hyvä. Aikaisin todettu VKH/UDS saattaa aluksi vastata lääkehoitoon, mutta monesti oireiden palatessa, johtaa se valitettavasti koiran menehtymiseen lyhyessä ajassa. Molempien autoimmuunisairauksien osalta Akita Ry:n sivuilta löytyy kaikille avoin lista, jonne koirien omistajat voivat ilmoittaa sairastuneet koiransa.
Näiden lisäksi rodussa esiintyy iho-ongelmia (mm. allergioita ja atopiaa), epilepsiaa sekä muita epileptistyyppisiä oireita, silmäsairauksia ja luusto-ongelmia (mm. nivelrikkoa). Akitoilla on PEVISA-ohjelma, johon kuuluu ainoastaan silmien sekä lonkkien tutkiminen. Luuston sekä silmien osalta dataa on kattavasti saatavilla, ja ne ovat kaikkien nähtävillä Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä. Yhä useampi omistaja sekä kasvattaja tutkii koiransa laajemmin kuin PEVISA vaatii, mikä on ehdottomasti hieno asia. Akitoilla esiintyy myös hammaskiillettä rappeuttavaa sairautta Amelogenesis Imperfectaa (AI), johon on onneksi olemassa geenitesti. Amelogenesis Imperfectan osalta sairasta koiraa ei ole suositeltavaa käyttää jalostukseen ja oireettomat kantajat tulisi yhdistää vain terveen kumppanin kanssa. Myös AI:n osalta löytyy avoin lista yhdistyksen sivuilta, josta löytyy kaikki testatut koirat tuloksesta riippumatta, mikäli omistaja on ne yhdistykselle ilmoittanut.
Huomionarvoista on myös akitojen poikkeavat veriarvot, joita on tavattu myös muilla itäaasialaisilla koiraroduilla. Monesti akitojen punasolut ovat liian pieniä tai suuria, jolloin niitä on laskennallisesti liian vähän. Tämä näyttäytyy verenkuvassa usein anemiaan viittaavina löydöksinä. Tärkeimpänä on huomioida, onko koiralla mitään oireita vai onko kyse ns. rodulle ”normaalista poikkeavuudesta”. Monilla akitoilla myös verihiutaleiden määrä on normaalia alhaisempi, joka saattaa aiheuttaa eläinlääkärille epäilyn verihiutalekadosta (trombosytopenia). Mikäli verenkuvassa verihiutaleiden määrä on alhainen ja koiralla on havaittavissa joitain oireita, on trombosytopenia kuitenkin syytä sulkea pois, sillä sitäkin on rodussa tavattu. Valitettavasti näiden poikkeavien veriarvojen vuoksi akita ei useinkaan sovellu verenluovuttajaksi. Vaikka yhä useampi eläinlääkäri tietää rodun poikkeavista veriarvoista, on siitä hyvä mainita eläinlääkärikäynnin yhteydessä.
Valitettavan moni sairaus hyppii sukupolvien yli tai puhkeaa vasta vanhemmalla iällä, eikä sairauksista vapaita linjoja ole meidän rodussamme. Vaikka riskit yritetään minimoida tutkimalla koiria laajasti ja valikoiden jalostuskoirat tarkoin, ei kukaan voi taata 100% tervettä koiraa.
Elinympäristö
Akita on sopeutuvainen monenlaiseen elämäntilanteeseen. Monia mietityttää voiko akitan kanssa elää kerrostalossa tai yksiössä. Minun mielestäni voi. Meillä ensimmäinen akitamme kasvoi kerrostalossa. Tiedän myös monia yksilöitä, jotka elävät kerrostalossa kaupungissa ilman ongelmia. Tässä tapauksessa kiinnittäisin erityistä huomiota vanhempien äänenkäyttöön eri tilanteissa, se kun monesti tuppaa periytymään. Akita on yleensä rauhallinen sisätiloissa, eikä vaadi paljoa tilaa kokoonsa nähden, joten asunnon neliöt eivät ole ratkaiseva tekijä. Sohvaperunaksi tai pihanperän häkkikoiraksi siitä ei kuitenkaan ole vaan se vaatii liikuntaa, aivotyöskentelyä sekä oman laumansa läsnäoloa. Akita monesti viihtyy ulkona tarhassa, mutta monet yksilöt ovat todella laumasidonnaisia ja seurallisia eli pelkästään tarhakoiraksi en akitaa suosittele. Akita leimautuu vahvasti omaan laumaansa ja on monesti ”yhden ihmisen koira”.
|
|
Muut eläimet
Oman lauman kanssa akita tulee usein toimeen eläinlajista riippumatta. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei akita pääsääntöisesti ole koirasosiaalinen. Osa tulee kaikkien kanssa toimeen, osa taas ei siedä vieraita koiria lainkaan. On kuitenkin poikkeuksellista, että akita muodostaa läheisiä ystävyyssuhteita lauman ulkopuolisten koirien kanssa. Itsevarmuutensa vuoksi akitalla on monesti taipumusta haastaa ja dominoida muita koiria eikä aikuistuttuaan välttämättä hyväksy enää edes oman lauman koiria. Lähtökohtaisesti akita ei ole laumakoira, vaikka saattaakin sopeutua elämään laumassa. Rotua harkitsevan on syytä miettiä omia resurssejaan sekä mahdollisuuksia tarvittaessa erottamaan koira muusta laumasta. Akita soveltuu pääsääntöisesti myös muiden eläinten kanssa samaan laumaan, mutta jollain yksilöillä voimakkaampi saalisvietti voi aiheuttaa haasteita yhteiseloon.
Muut eläimet
Oman lauman kanssa akita tulee usein toimeen eläinlajista riippumatta. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei akita pääsääntöisesti ole koirasosiaalinen. Osa tulee kaikkien kanssa toimeen, osa taas ei siedä vieraita koiria lainkaan. On kuitenkin poikkeuksellista, että akita muodostaa läheisiä ystävyyssuhteita lauman ulkopuolisten koirien kanssa. Itsevarmuutensa vuoksi akitalla on monesti taipumusta haastaa ja dominoida muita koiria eikä aikuistuttuaan välttämättä hyväksy enää edes oman lauman koiria. Lähtökohtaisesti akita ei ole laumakoira, vaikka saattaakin sopeutua elämään laumassa. Rotua harkitsevan on syytä miettiä omia resurssejaan sekä mahdollisuuksia tarvittaessa erottamaan koira muusta laumasta. Akita soveltuu pääsääntöisesti myös muiden eläinten kanssa samaan laumaan, mutta jollain yksilöillä voimakkaampi saalisvietti voi aiheuttaa haasteita yhteiseloon.
© Jukka Kuusisto
|
Uros vai narttu? Suosittelen ehdottomasti ottamaan vastakkaista sukupuolta olevan akitan mikäli perheessä on jo koira/koiria. Meillä on narttupainotteinen lauma eikä riidoilta ole vältytty, joten se on syytä ottaa huomioon, mikäli haaveilee samasta sukupuolesta saman katon alle. Uroksilla on enemmän taipumusta "machoiluun" ja reviiritietoisuuteen kuin nartuilla ja tämä näyttäytyy herkästi murinalla tai jopa rähinällä. Nartut ovat taas mieleltään paljon uroksia oikukkaampia ja sitä kautta hankalampia lukea. Oman kokemukseni mukaan nartut ovat uroksia tosikompia ja kantavat erimielisyyksistä helpommin kaunaa. Nartuilla ovat juoksut useamman kerran vuodessa (yleensä kerran tai kahdesti) ja silloin tunnelma kotona voi muuttua kireäksi. Uroksilla hormonit usein sekoittavat pään, mikäli lähitienoolta löytyy juoksuinen narttu. Nartut ovat ohjaajalähtöisempiä ja vilkkaampia, mutta jääräpäisempiä. Urokset ovat toiminnassaan hyvinkin suoraviivaisia ja selkeitä. Minun mielipiteeni on, että urokset ovat helpommin luettavissa kuin nartut, mutta nartut ovat helpompia hallita. Molemmissa sukupuolissa on siis hyvät ja huonot puolensa. Ulkonäöllisesti urokset ovat narttuja kookkaampia ja molemmilla sukupuolilla tulisi olla selkeä sukupuolileima. Säkäkorkeudeltaan urosten tulisi olla 67cm ja narttujen 61cm, kuitenkin 3cm vaihtelu molempiin suuntiin sallitaan. |
Ensimmäiseksi koiraksi?
Vaikken itse uskaltanut ottaa akitaa ensimmäiseksi koiraksi, en näe mitään syytä, miksei akita soveltuisi siihen. Tässä kohtaa toki painotan, että siitä pienestä ja suloisesta pennusta kasvaa voimakas ja vahvatahtoinen koira. Akita voi olla murrosiän kynnyksellä todellinen koettelemus, mutta määrätietoisella koulutuksella siitä usein selviää. On tärkeää asennoitua siihen, että koiran kaksi ensimmäistä elinvuotta ovat aikamoista myllerrystä ja tahtojen taistoa. Hyvä taustatyö ja mahdollisimman moneen eri yksilöön tutustuminen antaa tässäkin asiassa parhaan kuvan siitä, oletteko valmiita ottamaan akitan ensimmäiseksi koiraksi. Liikaa ei voi painottaa rodun sisällä olevia yksilöeroja tässäkään asiassa. Voi olla, että se pentu on maailman helpoin ja rauhallisin tai se voi olla muita koiria ja ihmisiä lähes vihaava huutaja. Akita ei ehkä ole se helpoin vaihtoehto, muttei myöskään mahdoton.
Turkinhoito
Akitalla on kaksikerroksinen turkki: alla on paksu pohjavilla, päällä karkeampi ja pidempi karva. Pitkäkarvaisilla tämä päällyskarva on vielä pidempää ja turkki vaatii kokonaisuudessaan hieman enemmän huoltamista. Turkki hylkii hyvin likaa eikä juurikaan vaadi pesua kuin likaantuessaan, mutta sitä on suositeltavaa harjata välillä, etenkin karvanvaihdon aikaan. Yksilöstä riippuen karvanvaihto voi kestää useita viikkoja, joskus jopa kuukausia. Akita vaihtaa turkkinsa yleensä kahdesti vuodessa ja silloin karvaa lähtee todella PALJON. Uusille akitan omistajille monesti tulee yllätyksenä, kuinka runsas karvamäärä todellisuudessa on. Mikäli toivot vaatteidesi ja kotisi pysyvän täysin karvattomina, voi akitan kanssa elo olla lähes mahdoton yhtälö. Karvanvaihto ajoittuu usein alkukevääseen, jolloin valon määrä lisääntyy ja ilmat lämpenevät. Toinen ajanjakso syksyyn, jolloin valon määrä vastaavasti vähenee ja ilmat kylmenevät. Etenkin nartuilla on havaittavissa hormonitoiminnan vaikutus karvanvaihtoon. Karvanlähdön aikaan akitaa joutuu harjaamaan lähes päivittäin. Pesemällä ja föönaamalla voi nopeuttaa karvan irtoamista ja uuden karvan kasvua. Pesun jälkeen turkki tulee kuivata ihoa myöten kauttaaltaan, sillä vähänkään kosteaksi jäänyt turkki estää ihoa hengittämästä ja on silloin oivallinen kasvualusta tulehduksille esim. hotspotille sekä furunkuloosille.
|
|
|
Koulutettavuus
Akitan koulutuksessa tarvitaan määrätietoisuutta, pitkää pinnaa, kekseliäisyyttä, sekä paljon huumorintajua. Akitalla ei juurikaan ole miellyttämisenhalua, mutta se haluaa kuitenkin tehdä asioita oman ihmisen kanssa. Motivoinnin haaste piilee siinä, ettei akita lähtökohtaisesti tee mitään miellyttääkseen ihmistä, vaan hyötyäkseen siitä itse jotain. Vaikka akita onkin jääräpäinen, se on myös äärimmäisen herkkä ja viisas. Ne muistavat asiat pitkään ja ovat mestareita ketjuttamaan pieniäkin asioita, niin hyvässä kuin pahassa. Yleisesti akitat ovat rauhallisia ja tekevät vain sen mikä on välttämätöntä. Jotkut yksilöt ovat kuitenkin aktiivisempia ja vaativat omistajiltaan kekseliäisyyttä ollakseen tyytyväisiä. Mikäli koira ei saa purettua energiaansa, keksii se varmasti itselleen ei-toivottua tekemistä. Liikunnalla akitan saa harvoin täysin väsytettyä, vaan se tarvitsee lisäksi myös aivotyöskentelyä. Nämä aktiivisemmat yksilöt ovat monesti impulsiivisempia, mutta myös ohjaajalähtöisempiä ja niiden kanssa on helpompaa harrastaa eri lajeja. Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää miettiä, millaista yksilöä itselleen toivoo. Akita kyllästyy toistoihin ja omasta mielestään liian helpoilta tuntuviin tehtäviin nopeasti, joten koulutus on pidettävä tarpeeksi monipuolisena. Omaan laumaansa vahvasti leimaantuvana rotuna, on akitalla herkästi taipumusta eroahdistukseen. Koulutuksessa on äärimmäisen tärkeää painottaa yksinolon opetteluun jo pikkupennusta lähtien. Vapaana pysyminen riippuu monesta tekijästä. Useilla akitoilla, kuten koirilla yleensä, on saalisviettiä. Se kuinka voimakkaasti tuo vietti näyttäytyy arjessa, riippuu koiran perimästä sekä koulutuksesta. Koulutuksessa hyvä muistisääntö on: sitä saat, mitä vahvistat. Mikäli jahtaamiskäytöstä ei sallita missään tilanteissa koiran arjessa, se helpottaa hallintaa myös vapaana pidettäessä. Vastaavasti lähtiessäsi akitan kanssa kokeilemaan esim. viehejuoksua (eli vahvistamaan tuota saaliskäytöstä), voi saalisvietti voimistua myös arjessa. Vaikka akitaa on alkujaan käytetty suurriistan metsästykseen, on se nykyään seurakoira ja harvalla on enää jäljellä varsinaista riistaviettiä.
Harrastukset
Akitasta saattaa saada itselleen monipuolisen harrastuskaverin. Useimmiten akitoja tapaa koiranäyttelyissä, mutta harrastuneisuus eri lajeissa on lisääntynyt. Akita taipuu moneen lajiin ja sanoisin, että vain omistajan kekseliäisyys on rajana. Akita on kova käyttämään nenäänsä, sekä saattaa omata vahvan saalisvietin. Tätä ei kuitenkaan tule sotkea metsästysviettiin, vaikka sitäkin saattaa joiltain yksilöiltä löytyä. Akita todella nauttii nenänkäytöstä, joten se soveltuu mainiosti esim. jäljestämiseen, hakuun ja nose workiin. Joillain yksilöillä on kovakin motivaatio tehdä töitä ihmisen kanssa - tällainen yksilö taipuu varmasti niin tokoon, rallytokoon kuin agilityynkin. Jos tähtäimessä on kisakentät, harkitsisin jotain muuta rotua. Kestävyytensä ansiosta akitasta saa myös loistavan kaverin vaelluksille tai vaikka canicrossiin ja taakanvetoon. Osa akitoista nauttii myös vieheen perässä juoksemisesta mikäli saalisvietti on riittävän vahva tai sitä on herätelty erilaisilla toiminnoilla. Akita nauttii työnteosta oman laumansa kanssa, mutta omilla ehdoillaan. Jos tänään huvittaa tehdä jotain, voi olla ettei huomenna kiinnosta pätkääkään.
|
|
|
Mikä ihmeen mörköikä?
Monesti törmää sanoihin mörköikä tai uhmaikä. Tällä tarkoitetaan koiran murrosikää, joka on hyvin saman kaltainen niin muilla eläinlajeilla kuin ihmisilläkin. Kyseessä on kuitenkin ohimenevä vaihe, joka kuuluu koiran normaaliin kehitykseen. Akitan ollessa lähemmäs vuoden iässä, omistajat usein löytävät itsensä haasteiden edestä ja pahimpien myllerrysten aikana saatetaan pohtia koirasta luopumista. Osalla murrosikä menee ohi lähes huomaamatta, kun taas toisilla se tuntuu täysin toivottomalta ajanjaksolta. Ahne koira lakkaa syömästä, muille koirille aiemmin niin ystävällinen räyhääkin yhtäkkiä vastaantulijoille, aina niin rauhallinen koira kiihtyy helposti ja saattaa jopa tahattomasti purra omistajaa, rohkea koira säikkyykin tuttuja asioita, sisäsiisti koira tekee tarpeitaan sisälle ja merkkailee ulkona jatkuvasti, aiemmin paikoillaan olleet tavarat löytyvät pitkin lattioita tuhottuina, korvat ovat vain koristeena eikä aiemmin opituista asioista ole tietoakaan. Kaikki enemmän tai vähemmän tyypillisiä tapoja murrosikäiselle koiralle, eikä suinkaan syitä riittämättömälle koulutukselle tai omistajan osaamattomuudelle. Tuolla ajanjaksolla koira kuitenkin tarvitsee enemmän ohjausta kuin torumista. Murrosikä vaatii omistajalta johdonmukaisuutta, mutta ennen kaikkea ymmärrystä - onhan koira valtavan hormonimyrskyn pyörteissä. Luonne yleensä tasaantuu noin kahden vuoden iässä, uroksilla monesti hieman myöhemmin kuin nartuilla.